Tuli tuo uusin RC-lehti noukittua eilen Sokkarilta, ja jo juttu luettuakin. Sen verran lyhyt se oli.

No, on siinä sentään pari aukemaa tarinaa ja pari aukeamaa noita Kunkun sinkkulistauksia. Lisäksi löytyy kokosivun näyttävä mainos Elvis Unlimited Magazinelta.
Kyseessähän on Elviksen Gary Pepperille aikoinaan lahjoittama kokoelma, joka huutokaupattiin taannoin, ja jonka osti Elvis-keräilijä Henrik Knudsen (Elvis Unlimitedin omistaja). Onhan näitä Elviksen kolleksuuneja aiemminkin listailtu (albumikokoelmaa ainakin), mutta ei tosiaan turhan usein. Onhan se sentään mielenkiintoista nähdä, mitä tämä niin paljon musiikillaan kanssaihmisilleen antanut artisti itse kuunteli. Ja mitä tähän sanoisi: he sure did like rhythm and blues.

No, onhan siellä muitakin musiikinlajeja, mutta aika paljon se tämän genren ympärillä pyörii - siis tämä kyseinen kokoelma. Se ei suinkaan edusta kaikkia sinkkuja, mitä Elvis elämänsä aikana omisti. Pienen osan siitä. Harvinaista on, että tämä pläjäys ei sisällä yhtäkään varsinaisesti gospeliksi luokiteltua kappaletta. Tuttuja nimiä on paljon, mutta myös runsaasti sellaisia, joista en ole ikinä kuullutkaan.
Nykypäivänä on mukavaa, että monia näistä biiseistä voi käydä tarkastamassa YouTubessa, jos asia niin pitkälle jaksaa kiinnostaa. Itse oli pakko käydä kuuntelemassa kokoelman yllättävin veto, eli Johnny Taylorin vuonna 1976 levyttämä Disco Lady/You're The Best Girl In The World -single.

Harvinainen aikansa trendejä edustava kappale Elviksen kokoelmassa. Ehkä Elviksen oma levytysura olisi kääntynyt tämän tyyppisen "discoilun" suuntaan tulevaisuudessa. Antoihan siitä viitteitä jo muutamat silloiset levytykset. Emme ikinä saa tietää.
Ja tosiaan, lehdessä on aikas mukavanoloinen kilpailu. Siinä on mahdollisuus voittaa tästä nimenomaisesta Elviksen kokoelmasta yksi sinkku. Kyseessä on Bill Yatesin Sunille levyttämä Big Big World, joka on kehystetty, ja mukana seuraa aitoustodistus ynnä muut vermeet. Nyt on siis harvinainen tilaisuus saada omaan kotiinsa varsinainen pyhäinjäänne. Itse ainakin aion osallistua. Kilpailun kysymys itse asiassa ei olekaan niin itsestään selvä, siinä voi hölmömpi jopa mennä vipuun.

"Parker was the most overrated person in the history of show-business. The Colonel went to his grave believing he had pulled off some carny trick, when what he had actually done was sell genius short for 23 years." Dave Marsh